TS Health Oy

Asiakkaidemme toiveesta, olemme yrittäneet koota tälle sivulle helppolukuista tiivistystä asioista, joita näissä tilanteissa olevat ihmiset voivat kokea hyödylliseksi

Tiesitkö, että esimerkiksi ikävän selkäkivun, raajan puutumisen, korvan tinnityksen tai korkean verenpaineen taustalla voi olla yhtenä tekijänä jopa vuosia tai vuosikymmeniä takaperin sattunut jalan tai käden tapaturma tai leikkaus? Toki myös muut elämäntapatekijät vaikuttavat, mutta yksittäistenkin tapahtumien aiheuttamilla kehontoimintamuutoksilla voi olla vuosien mittaan yllättävänkin iso vaikutus kuinka myöhemmin elämässä elinjärjestelmämme toimivat ja kuinka voimme.

Aina kun leikataan tai sattuu tapaturma:

  • Paikallisen kudoskohdan lisäksi syntyy jännitysvaikutus pidempään kudoslinjaan.
  • Kudoslinjan jännitysvaste johtaa laajempaan hermostolliseen vaikutukseen muualle kehoon, kun keho pyrkii tasapainottamaan syntyneitä jännityksiä.
  • Tämä vaikuttaa myös kuinka aivojen ja lihasten koordinaatio toimii eri liikkeissä, hengitykseen ja elimistön yleiseen jännitystilaan.

Myös tilanteissa, kun todetaan välilevyn pullistuma, nivelkuluma tai nikamaliukuma ei ole syytä lukittua ajatukseen, että tilanne olisi sitten siinä eikä asialle oikein voisi tehdä mitään:

  • Kipujen voimakkuuteen ja toimintakykyyn voidaan vaikuttaa positiivisesti kudokseen kohdistuvan painetilan säätelyllä. Parhaimmillaan vaikeissakin kudosvammoissa on saatu jopa 90% kivuista pois jo ensikäynnillä.
  • Kudokseen kohdistuvan painetilan säätelee pääosin lihasten toimintatasapaino, aivot säätelevät lihasten toiminnan. Lihaksiin syntyy suojajännitystiloja, jotka johtavat nivelten toiminnallisiin liikerajoituksiin ja aivot “unohtavat” liikkeitä.
  • Näitä suojajännitystiloja ja liikerajoituksia voidaan hoitaa hyvin lempeästi ja tehokkaasti, ja kun tämän lisäksi aivoille muistutellaan unohtuneita liikemalleja voidaan päästä yllättävän usein yllättävänkin hyviin tuloksiin.

Edellä mainittujen asioiden huomioimisella hermokipujen hoitaminen on usein myös ollut tuloksellista. Vanhojen leikkausten ja tapaturmien jälkeen kehittyneet toimintamuutokset ja pitkittyneet kivut heikentävät myös tasapainoa ja lisäävät kaatumisriskiä.

Ylös